Täsmävalmennusta

Kuninkaita ei ole koskaan liikaa!

Sillä asiakas on kuningas! Mutta MITEN selviytyä epämiellyttävän asiakkaan (työtoverin) kanssa?

Kilpailu kiristää tunteita, työkaveritkin ärsyttävät, esimies ei ymmärrä!

Istu alas

On aika: istua alas ja pysähtyä miettimään.

Oikeat asenteet, välttämättömät ominaisuudet sekä tunteiden hallinta auttavat tyytyväisyyden ja rauhan luomisessa, niin asiakassuhteissa kuin työyhteisössäkin.

Päiväkin näiden asioiden parissa on kullan arvoinen. Silti suunnitelmallinen, pitkäjänteinen työskentely yrityksen henkilökunnan palvelutason nostamiseksi tuottaa mielihyvän lisäksi sitä millä elää.


PSYCA on perustettu vuonna 2002 tavoitteena auttaa – sinua sekä yritystäsi – menestymään yhä mutkistuvammassa maailmassa.


Kokeneet, yritysmaailman työympäristöissä kasvaneet kouluttajamme käyttävät mm. visuaalisia apuvälineitä, yksilö- ja ryhmätöitä, elävän elämän tapahtumia, ymmärtämisen apuna. Vapaan keskustelun avulla teemme valmennuspäivistä arvokkaita kokemisen ja oivaltamisen hetkiä.

Olemme olleet nostamassa Skoda-huoltojen asiakastyytyväisyyden Suomessa kärkikastiin.

Mietitään yhdessä mihin halutaan päästä, miten siihen päästään, vahvistetaan usko mahdollisuuksiin ja ryhdytään sitten toimeen.

Suoritamme myös asiakastyytyväisyystutkimuksia, –haastatteluja ja niiden analysointia.

Yrityskonsultointia. Voimme etsiä myös ostajan yrityksellesi.

Oletko valmis omien unelmiesi toteuttamiseen? Me olemme!

Oletko valmis omien unelmiesi toteuttamiseen?
Me olemme!

PERTTI KOTIALHO

• Konsultti, yritysvalmentaja
• Yrittäjänä yli 30 vuoden ajan.
• Suomen Kurssipalvelu Oy, valmentajana 1990-95
• Puhe- ja esiintymistaidon kouluttajana
• Asiakaspalvelu- ja myyntikoulutusta
• Autoalan jälkimarkkinoinnin työyhteisö- ja asiakaspalvelukoulutusta yli 10 v.

 O-P. PASANEN

• Autoalalla 28 v.
• Materiaalisuunnittelu - Saab-Valmet
• Markkinointipäällikkö/Vaihtoautot - Suomen GM
• Myyntijohtaja - Metro-Auto Oy
• Yritysmyynti/Osastopäällikkö - Oy Veho Ab
• Yksityisyrittäjänä 15 v.
• Asiakaspalvelu- ja myyntikoulutusta 8 v.

TUOMO KOTIALHO

• Insinööri (AMK, 2007)
• Tekniikan ammatti- ja erikoisammattitutkintojen kouluttajana vuodesta 2010
• Näyttötutkintojen vastaanottajana
• Projekti- ja osaprojektipäällikkönä
• Käyttöönottoinsinöörinä

Oletko miettinyt:
  • Mitä sinä myyt?
  • Ketkä ovat asiakkaitasi?
  • Mitä hyvä myyjä tuottaa?
  • Miten viestisi tulkitaan?
Mielen asenteet?
  • T ?
  • O ?
  •  I itse (itseäsi kohtaan)
  • M ?
  •  I ihmiset (toisia ihmisiä kohtaan)
  • T?
Lisäpotkua tai muutoksia
  • Kun yritys tarvitsee lisää potkua tai muutoksia toimintamalleihin – osoitteena on PSYCA!
Psyca